25. syyskuuta 2014

Unelmien päivä

5 comments
Täällä sitä taas ollaan! Takana on ihana, täydellinen hääpäivä ja odotettu häämatka. Rouva-elämä maistuu hyvältä!

En malta olla näyttämättä muutamaa kuvaa hääpaikaltamme. Meistä kumpikaan ei ole innokas askartelija, joten halusimme paikan, jota ei tarvitsisi juurikaan koristella. Valintamme, Finlaysonin Palatsi Tampereella täytti kaikki kriteerit. Järjestelyt eivät paljoa stressanneet.

Pöytiin halusimme elokuun hämärtyvää iltaa varten kynttilät kukkamaljakoiden seuraksi. Niputimme simppelit neilikkakimput marketin erivärisistä kukista häitä edeltävänä päivänä. Pöytäohjelmat (joissa oli yhdellä sivulla ohjelma, yhdellä menu ja yhdellä pöytänumero) tein kotona tietokoneella ja printtasin hieman tavallista paksummalle paperille. Paikkakortit kirjoitimme kaason ja mieheni kanssa hyvissä ajoin. Yksinkertainen valkoinen kattaus oli juuri sitä, mitä toivoin. Muutoin lämpimänsävyisessä tilassa värikkäät kukat toivat tarpeeksi eloa pöytiin.

Ihaninta oli, että sulhanen ja bestman hoitivat loppusilauksen ja asettelivat muun muassa kukat, paikkakortit, pöytäohjelmat ja photoboothin oikeille paikoilleen hääaamuna. Minä ja kaaso saimme siemailla shampanjaa kampaajan penkissä.

Unohtumaton päivä, joka meni todella nopeasti!
Voitte uskoa, että valokuvia on selattu kerran jos toisenkin. 







Kuvat Wille Valokuvaa
...
Our wedding was perfect. This is how the place looked like.

Jätä kommenttisi!

  1. Loistavat ilmapallot!
    Paljon onnea tuoreelle rouvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sar P! :) Ilmapallot olivat osa photoboothia, toimivat siinä hyvin!

      Poista
  2. Onnea tuoreelle rouvalle! Ihana kattaus ja pöytänumeroiden tyyli. Samassa paikassa on tullut oltua häävieraana parikymmentä vuotta sitten. Ihana blogi sinulla myös, liityin juuri lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kävimme aikoinaan tutustumassa paikkaan, kun siellä oli pöydissä hääkattaus. Tiesin odottaa hyvää! Nuo omat pienet lisäykset tekivät siitä uniikin meille. :)
      Ja tervetuloa Sisätiloihin!

      Poista
  3. Onnea ihan hirmuisesti! Ja on kyllä tunnelmallisen näköistä... :)

    VastaaPoista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.