10. tammikuuta 2015

Kodin ensimmäinen vuosi

0 comments
Muutimme kiireaikataululla Tampereelta Helsinkiin vuosi sitten. Vastassa oli 1900-luvun alun jugend-talon kaksio, joka hurmasi meidät valoisuudellaan, mielettömällä huonekorkeudella ja kakluunilla.

Tarvittiin iso joukko ihania ystäviä, että kamat siirtyivät muuttoautoon ensin Tampereella ja muutamaa tuntia myöhemmin Helsingissä. Mieheni hoito muuttorumbaa Tampereella, ja minä maalasin isäni kanssa makuuhuoneemme Helsingissä.

Kun muuttoapulaiset sitten illalla lähtivät, ja mies lähti ajamaan muuttoautoa takaisin Tampereelle, jäin laatikkovuorien kanssa ensimmäistä kertaa yksin uuteen kotiin. Huonekalut olivat jo paikallaan, koska olin mallaillut ne kohdilleen SketchUp-ohjelmassa. Ihan samoilla paikoilla ne ovat edelleen, mutta moni (pienempi) asia on muuttunut jo vuoden aikana.

Vuosi 2014 kotona meni jotenkin näin:

Ruokapöydän päälle saatiin valaisin seinävalaisimen muodossa.



Vanhaan sänkyyn kiinnitettiin musta sängynpääty, jotta emme iskisi päätämme patteriin nukkuessamme.


Vaihdoin sohvan isoihin irtotyynyihin vaaleat päälliset.



Amppeli löytyi tasapainottamaan isoa ikkunapinta-alaa.


Ompelin olohuoneen isoihin ikkunoihin syksyllä valelaskosverhot.



Keittiö sai pienen kasvojenkohotuksen vetimien vaihdolla ja välitilan päällystämisellä.



Nostin puisen talokoristeen työpöydän yllä olleeseen vanhaan seinäkoukkuun.




Makuuhuoneen seinään kiinnitettiin tauluhylly.



Tekstiilit ovat vaihtuneet niin olohuoneessa kuin makkarissakin.






 Maalasin yöpöydän uusilla väreillä.



...
Changes at home last year...

Kirjoita kommenttisi!

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.