5. tammikuuta 2015

Lämpöä uuden vuoden pakkasiin

2 comments
Aika aloittaa uusi blogivuosi ja päättää suunnittelematon joulun blogitauko. Oli kerrassaan rentouttava joululoma perheidemme luona, ystävien kanssa ja kaksin lekotellen. Löhöilyn jalkoihin jäivät niin valokuvien ottaminen kuin blogi-ideointikin. Mutta nyt uuteen vuoteen uusin jutuin. Tällä viikolla tulee vuosi täyteen tässä kodissa.

Koti oli kyllä mielessä joulunakin. Perheeni kesäpaikalta lähtiessämme pakkasimme yhden ison Ikea-kassillisen polttopuita mukaamme. Joulun pakkaset lupailivat viilenevää myös kodin sisälle. Viime talvena meillä oli pahimpien pakkasten aikaan sähköpatteri lisälämmönlähteenä. Käynnissä ollut kattoremontti esti asunnon kakluunin käytön. Tänä talvena rajoituksia ei ole! Toivottavasti kakluuni hoitaa sähköpatterin homman. Muutaman kerran olemme lämmittäneet kakluunia vain muutamilla puilla kokeilumielessä. Kylki lämpenee kyllä, mutta uskon, että varsinainen lämmitysteho vaatisi isompia pesällisiä.

Elävässä tulessa ehdottomasti parasta on lämmön lisäksi palavan tulen rätinä. Todettakoon nyt vielä, että kakluunin luukku on kuvissa auki ihan taiteellisista syistä.

Kuuletteko tulen huminan ja rätinän ruutujen sinne puolelle?



...
We have used our tile stove for few times now. I hope it brings warmth inside when the temperature outside gets low. For now we have only burned small amount of wood, just to get a hint of what this old lady can do.

Jätä kommenttisi!

  1. Aino,
    this stoven is absolutely adorable. Would like to have one like this! Good looking boy! Wow!!! I will keep you warm - I'm sure about this!
    Have a happy happy happy New Year and all my best
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Elisabeth! We love it too. :)
      Have a great year 2015!

      Poista

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.