5. elokuuta 2015

Remonttiblogi: Keittiön laattaseinä

0 comments
Viimeistä viedään näin remonttiblogi-postaussarjan osalta. Olemme jo asettuneet uuteen kotiin tavaroinemme. Ihan kaikki ei vielä ole paikoillaan, mutta kyllä täällä jo näyttää ja tuntuu kodilta. Illat ovat menneet puuhaillessa, joten sisustuskuvat ovat antaneet odottaa itseään. Enköhän saa niitäkin ruutuun viimeistään ensi viikolla.

Palaan kuitenkin remppafiiliksiin vielä yhden postauksen verran. Ensimmäistä kertaa remppahommissa tuli nimittäin vastaan myös laatoittaminen. Homma ei ollut lainkaan niin hankalaa kuin olin ajatellut. Toki laastikamman käyttäminen ja esimerkiksi laastin oikea määrä vaati hieman harjoittelua, mutta kun ei yrittänyt edetä liian nopeasti, laatat sai hyvin hierrettyä paikoilleen.

Keittiön yksi seinäpätkä vedettiin tasosta kattoon asti tiililadotuilla laatoilla. Laatat ostin erittäin edullisesti Pukkilan Outletista. Neliön hinta oli alle neljä euroa, kun Harmonyn normaali neliöhinta lähentelee 30 euroa. Laatat olivat kakkoslaatua, mutta jouduimme laittamaan ulkonäkövirheiden takia sivuun YHDEN laatan koko homman aikana. Siinä oli näkyvä kupla lasituksessa.

Itse laatoitus alkoi sillä, että ladonta ja leikattavien laattojen mitat katsottiin ensin kuivaharjoitteluna. Sitten vain laastia seinään ja laattoja asettelemaan. Tasaiset välit pidettiin 2,5mm saumalangoilla. Koko seinässä meni aikaa ehkä nelisen tuntia.

Homma jatkui sitten seuraavana päivänä, kun laasti oli kuivunut ja saumalangat sai ottaa pois. Mieheni veti saumavärin paikoilleen iltasella ja taas jäimme odottelemaan seuraavaan päivään, jotta saumavärin pölyn sai pyyhkiä pois laattojen pinnalta. Silikonit laattojen reunoihin sain vedettyä vasta viime viikolla.









...
We did the tiling in the kitchen ourselves. Not so hard as you might think.

Kirjoita kommenttisi!

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.