3. heinäkuuta 2016

Hyvää yötä antilooppi! - eli lomakoti Brooklynissa

0 comments
Kesälomamatkan aikana ehdimme yöpyä niin hotellissa kuin AirBnB:n kautta vuokratuissa kodeissa. New Yorkissa olimme matkan aikana reilun viikon ja halusimme ehdottomasti viettää osan öistä aivan oikeassa kodissa. Valintamme vei meidät Manhattanin sijaan Brooklyniin.

Ja millainen asunto meitä odottikaan? Luovalla alalla työskentelevän omistajan koti oli täynnä yksityiskohtia, asetelmia, värejä ja lämmintä tunnelmaa. Asetelmia löytyi jokaisesta nurkasta taulujen, kivien, pienesineiden, laatikoiden tai pienten purkkien muodossa. Hurmaavaa!

Sisustustyyli ei mennyt yksiin oman makuni kanssa, mutta ei tällaista kokonaisuutta voinut vastustaa (pelkästään pölyjen pyyhkiminen kaikista asetelmista ajaisi minut hulluuteen!). Osaan arvostaa kaunista sisustusta, vaikka en samanlaista itselleni haluaisikaan. Omistajaa selvästi viehätti vintage-tyyli aina sävymaailma lähtien. Linja pysyi koko asunnon läpi. Jopa juomalasit olivat vanhoja kauniita hillopurkkeja, joissa oli kohokirjoitusta.

Erikoisimpia juttuja oli sängyn ylle päätyseinään kiinnitetty antiloopin pää. Toivotin sillekin hyvät yöt aina iltaisin.












...
Our AirBnB-apartment in Brooklyn was so detailed and stylish!

Kirjoita kommenttisi!

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.