25. marraskuuta 2017

Muutos: Maalattu nelikulmio rajaa ruokailutilan avokeittiössä

0 comments
Kotona alkaa näyttää siltä, että joku on vähän innostunut muiden kuin kokonaisten seinien maalaamisesta. Ensin eteiseen tuli puoliksi maalattu seinä ja nyt ruokailutilassa on seinässä vihreä nelikulmio. Alun perin mietin maalaavani seinään ison ympyrän, mutta mietittyäni asiaa, ajattelin, että iso nelikulmio rajaisi ruokailutilan tehokkaammin omaksi toiminnokseen avokeittiössä. Ja sen vihreä alue todella tekee. Olohuoneesta katsottaessa alueen sisään mahtuu kaappikello, ruokaryhmä ja kattovalaisin. 

Kokeilin alueen kokoa seinään ensin teippien avulla. Seinä on lopulta aika pitkä, joten myös alueen piti olla tarpeeksi suuri näyttääkseen hyvältä ja mahduttaakseen kalustuksen sisäänsä. 

Maalaus olikin sitten todella nopea homma. Teipit hoitivat rajauksen, joten tarvitsi vain vetää telalla pari kerrosta pintaan. Sävynä on Tikkurilan Serpentiini, joka taittaa vahvasti harmaaseen. Koska olohuoneen tummanharmaa seinä on kodin hallitsevin elementti, muiden sävyjen täytyy myös taittua harmaaseen, jotta ne eivät riitele keskenään. Ruokailutilan seinän sitoo olohuoneeseen toki myös harmaaseen taittava vihreä sohvamme, joten kokonaisuus on rauhallinen. Tämä siitä huolimatta, ettei vihreää ja tummanharmaata seinää näe samalla kertaa, koska ne sijaitsevat vastakkaisilla seinillä.

Vihreä on ihana tausta valkoiselle ruokaryhmälle ja valaisimelle. Tämä oli hyvä temppu!






Kirjoita kommenttisi!

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.