21. toukokuuta 2017

Piha kuin uusi - pienillä muutoksilla toimivampi ja tilavampi takapiha

0 comments
Tänä viikonloppuna alkoi viimein todellinen pihakausi. Pesin ja puunasin terassin, kalusteet ja grillin, vein pehmusteet paikoilleen, nostin uudet betonijakkarat omille paikoilleen, laitoin yrttien siemenet multaan ja istutin loput kasvit. Kausi korkattiin muurinpohjaletuilla.

Tuntuu kuin olisimme saaneet ihan uuden pihan. Purin jo aiemmin keväällä terassin valkoisen kaiteen, mikä jo yksinään avarsi pihaa todella paljon. Kaide oli turha, koska terassilta on matkaa maahan kokonaiset viisi senttimetriä. Lisäksi se peitti pihan yhden kulman kokonaan näkyvistä, mikä teki koko alueesta ahtaan. Aidan ainoa hyvä puoli oli, että se toimi tarvittaessa laskutasona ja nojailupuuna grillatessa. Tilalle hankimme kaksi betonijakkaraa.

Toinen muutos on yhteen kulmaan tehty sora-alue. Halusin pihaan vähän lisää ilmettä ja keksin, että sora-alueella saisin helppohoitoisen ja näyttävän elementin pienelle pihalle. Soran alta on nurmikko poistettu. Soran ja ruohikon väliin on upotettu rajausnauha. Tämän jälkeen levitin mullan päälle suodatinkankaan ja kumosin sen päälle (säkkitolkulla) kiveä. Hommaan meni yhden viikonlopun iltapäivät. Suodatinkangasta meillä oli ennestään, joten ostettavana oli reunanauha, sorasäkit ja maahan upotetut sinkkiruukut. Rahaa koko hommaan meni noin 150 euroa.

Naapurin aitaa vasten kasvavat herttavuorenkilvet saivat jäädä paikoilleen. Rajasin ne kuitenkin pihalta löytyneillä kivillä sorasta. Nyt ne roikkuvat kauniisti soran päällä.

Rajasin sora-alueen sisälle hyötykasviviljelmäni eli vanhan laatikossa kasvavan raparperin ja uudet, maahan upotetut yrttiruukut. Mustien sinkkiruukkujen keskelle laitoin vielä pihalta hautautuneena löytyneen liuskekiven astinkiveksi. Nyt pitää vain odottaa nouseeko tuolta mitään salaattiin laitettavaa. Yhdessä ruukussa kasvaa korianteria, toisessa pinaattia ja kolmannessa basilikaa. Lisäksi sohvapöydällä on kullanvärisessä vadissa kasvamassa tammenlehtisalaattia ja rucolaa. Olisipa ihanaa napsia syötävää omalta terassilta.

Tänään leivoin jo ensimmäisen piirakan oman pihan raparperista. Tästä se kesä alkaa!












Kirjoita kommenttisi!

Kurkista Instagramiin

© Sisätiloissa. Design by FCD.